Edellisessä kirjoituksessa aavistelin tulevia ilmapiiriongelmia uuden väen kanssa. Ja nyt näyttää keskustelu käynnistyneen ja asioita nostellaan pöydälle. Tänään yksi sanoi, että ei ole enää eri leirejä, joihin olisi jakauduttu, vaan nyt jokainen on jo omassa poterossaan ja riitelee kaikkien kanssa. Aikuiset, korkeasti koulutetut ihmiset eivät kykene yhteistyöhön, eivät kykene yhdessä sopimaan asioista, eivät löydä ulospääsyä. Haluavat, että päällikkö päättää. Haluavat, että päällikkö näyttää tien ulos. Näyttää oikean tien. Ja arvaan kyllä, että se näyttämäni tie ei tule kelpaamaan. Ei monelle, ei ehkä kenellekään. Jospa sentään sitten ryhmittyisivät yhteen minua vastustamaan ja saisivat siitä yhteistä tekemistä. 

Olin eilen ja tänään juuri tämän ilmapiiriongelma-porukan kanssa palavereissa. Sanoin asiat, niinkuin ne ovat. Nyt puheena ei siis olleet ongelmat, vaan aivan muut asiat. Minä uskon siihen, että selkeä kannanilmaus on parempi kuin kuluttava epävarmuus. Huonotkin asiat kestää helpommin, kun ne sanotaan ääneen. Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä. Tietysti jotenkin keveämminkin voisi aloittaa?